maanantai 9. heinäkuuta 2012
Äitiyspoliklinikalla
Nukuin yön niin katkonaisesti kuin olla ja voi. Vessassa ravasin useaan kertaan. Jännitys oli suuri ennen äitiyspoliklinikka käyntiä. Suurin pelkoni oli, että lääkäri päätyy kohdallani sektioon.
Aamulla nousin siinä yhdeksän jälkeen sängystä ja odottelin miestä töistä kotiin. Samantien lähdettiin sitten kohti Tyksiä.
Tässä selostusta käynnistä:
Pikkuisen painoarvio ultralla oli nyt noin 3,0 kg ja rt:ssä hän masussa asusteli. Lantio oli lääkärin mielestä oikein hyvä eikä tuntunut hänestä liian ahtaalta. Häntäluukin kuulemma jousti todella hyvin. Joten ei estettä alatiesynnytykselle. Vauva on oikein mukavan kokoinen ensisynnyttäjälle.
Vähän tuntuivat jopa ihmettelevän miksi olin lähetteen sinne saanut. Ja nyt voin sanoa, että tutkimus teki kipeää. Neuvolan lääkäri oli hellävarainen verrattuna polilääkäriin.
Lisäksi kohdunsuu oli nyt 2 sormelle auki (viimeksi 1:lle raskausviikolla 36+2) ja pituus yhä 2cm.
Lapsiveden määrä normaali. Virtaukset normaalit. Pikkuisen sydämen sykkeet oli myös hyvät. Tosin oli alkuvaikeuksia saada häntä liikkumaan, mutta omenamehu sai häneen vauhtia. Useampi supistuskin piirtyi käyrälle.
Nyt on hyvä mieli! Turhaan panikoin. Toivottivat tervetulleeksi synnyttämään koska vaan.
P.S. Eilen illalla tuli sitkeä limaklöntti vessapaperiin pyyhittäessä. Edistystä siis tapahtunut. Tosin eipä sillä välttämättä mitään merkitystä siihen ole, koska vauva syntyy. Katsotaan, odotellaan rauhassa :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Hieno homma :) Ei sulla kyllä kauaa ole jäljellä aikaa synnytykseen!
Minä jännitän alle 50 pv laskettua aikaa, mutta sullahanon vain 15 to go! Ihanaa!
Ei oo paljoa tosiaan :)
Paloma: Eipä sunkaan päivien määrä enää hirmuinen ole :)
Täälläkin on huomenna äitiyspolikäynti. Saadaan toivottavasti vihdoin selvyys miten päin tää mukelo majailee :) Viikonloppuna oon tullut kyllä vakuuttuneeksi siitä et ihan oikein päin, joten ns. "turha" käynti taitaa tulla meikäläisellekin. Onhan se toki kiva mennä vielä pikkasta kurkistamaan ja jos jotain painoarvionkin tynkää sais :) Tsemppiä viime metreille!
No varmistus on ihan hyvä juttu! Tulee itellekin hyvä fiilis :) Tsempit sinnekin!
Tosi ihana kuulla, että teillä meni kaikki noin hienosti polikäynnillä. :) Nyt vaan jännätään milloin se h-hetki lähestyy...
Niin jännitetään :)
Luinkin ettei teillä ihan niin hyvin mennyt, joten jaksamisia sinne! :) Saat varmaan pikkuisen nopeammin syliisi kuin minä :)
Lähetä kommentti